-main-
-stuff-
Kossutesti 2002

Puutarhajuhlissa sataa ja juhannuksen veneretkellä hukutaan. Parhaita kekkereitä pystyy niin kovin harvoin suunnittelemaan etukäteen. Todistusaineistona esitän marras-joulukuun vaihteeseen sijoittuvan tarinan viikonlopusta, joka piti viettää kuivin suin.

Pe 29.11.2002
Pakkasta on ihan vitusti! Lumen ja jään lapset ja pohjoistuulen pojat, nuo tunturin tuiskujen kasvattamat urokset istuvat pelottomina autoon. Reki kulkee halki jumalan hylkäämien lakeuksien ja yli sateen kasvottomiksi pieksemien kallioiden. Ja hups!

Olemme Varkauden skedehallissa. Kello ei ole vielä edes kahtatoista. Halli on hauska ja sessiot semihyvät. Lokaaleja kuulemma inhottaa Joensuun rullalautajoukkueen aggressiivinen tyyli. Mikko Vatanen, eräs edustusjoukkueen kantavia voimia, loukkaantuu harmittavasti viimeisen erän alussa. 8 tikkiä jalkaan. Paluumatkalla Saab melkein jyrää päin Suomen suurinta hirveä ja moottori keittää kahdesti. Alkaa janottaa toden teolla ja luita kalisuttava tulipalopakkanen tuo suuhun kossuisen maun. En ole ostanut kossua aikoihin ja mietin, että muistanko enää edes mitä on olla mies. Minkälaisen muussin tarjoaa tuo perinteikäs duunariklassikko? Vittu tänään aion olla äijä isolla äällä. Kämppis lupaa tarkkailla suoritusta ja kirjata testitulokset muistiin. Mutta kas kummaa, Alkossa Samuli päättääkin siirtyä tutkijan housuista testiryhmän kusisiin kalsareihin. Lahkeeseen laskemiselta nimittäin tuskin vältytään.

Testivälineet:
· 2 pulloa kosandeemusta
· 1,5 l Schweppesin Russchiania
· 2 lasia
· Big Brotherin leffat 1-4
· Kynä ja paperia
· 2 urpoa

Arvoisat tieteen ystävät... I give you the results of kossutesti 2002.

Testihenkilö A: Timo Jutila
Testihenkilö B: Samuli Kettunen

Seuraavassa analysoin vastauksia vitun tieteellisesti ja siteeraan koehenkilöiden muistiinpanoja tarpeen mukaan...

Yllättävää kyllä jo toiset paukut saavat aikaan jonkinlaisia reaktioita. Alussa myös kiinnitetään huomiota juoman makuun.
A: "Ja varmaa on, että yrjöön vielä tänään. Kossu liian miehistä. Mamomakkis on parempaa."
B: "Henkinen hyvinvointi on jo alkanut"
Kolmansien drinkkien jälkeen A toteaa juoman olevan hyvänmakuista ja B kiinnittää huomiota sekoitussuhteen vahventumisen ja huikan suuruuden välisen yhtälön ristiriitaan.
Neljäs lasi on molemmilla herätellyt pelkoja mahdollisista loppuillan typeryyksistä. Itsesuojeluvaisto antaa viimehetken varoituksia.
A: "Kokoajan on asiaa, vaikkei tiedä asiasta mitään."
B: "Alkaa vähän huolestuttaa, et tullaanko tässä nyt kusemaan housuihin."
Tässä vaiheessa laboratorioon saapuu muita humalaisia ja empiirisen kokeen luonne muuttuu huomattavasti. Huomio kiinnittyy väkisinkin ulkoisiin häiriötekijöihin ja itsetutkiskelu jää vähemmälle.
A: "Vituttaa tää analysointi." "Kihelmöi ja kusettaa. Alkuhönö takana. Olo aika selvä."
B: "No niin, testistudio on lähteny käsistä. Porukkaa alkaa olla jo niin maan vitusti... Ja eihän nää hölmöt osaa saatana olla hiljaa. Ensimmäiset väkivallan piirteet alkavat käydä mielessä."
Kuudes ja seitsemäs paukku näyttävät olevan käännekohtia, joissa molemmat alkavat olla selkeästi jurrissa.
A: "Tahti tuntuu kiihtyvän. Nyt oon rehellisesti känässä. Vituttaa kun on ihmisii. Testi kärsii... Mut jurrille se tekee vaan hyvää. Vitun hyvää. Unohtu! Kusin äsken vahingossa vähän seinälle ja lattialle."
B: "Ruvetaan molemmat jo jokeltamaan ja lantringit on loppu. Kai nää loput menee raakanakin."
Sitten alkaa tapahtua muutoksia käsialassa ja sanajärjestyksessä. B on ihan siassa ja ilmassa alkaa olla jo hieman epätoivoa. A on muuttunut sekoilevaksi känniääliöksi.
B: "No nyt mie oon ihan vitun kännissä loppu pullo on hävinny ja mie saatana voisin lyödä ainakin muutamia näistä vieraista! Ei tää vienan juominen voi olla tät..."
A: "Ei kiinnosta enää vittuakaan. Vittu viimeeks oli näin kliffaa kun otin heroiinia (tuon pitäs kai olla hauskaa??). Vittu! Kossu! Vittu kliffaa hei. Näkö toimii ja hengitys. Ainoa oire on hikoilu. Nyt Pasi yrjöää ympäriinsä."
Paukut 9-10 näyttävät tuplaavan humalatilan. A on menettänyt ajattelukyvyn ja B:n väkivaltaisuus tuntuu vain pahenevan. Lauseet jäävät kesken ja fonttikoko kasvaa joka sanalla.
A: "Puhuttiin jostain ja käteen jäi hiljaisuutta. Vittu jätkät! Jätkät (jäätkät) haluaa elämyksiä. Idiootteja. Minä haluun vaan tovelit ja Etelä Saimaan(sanomalehti)... ja lihaksia ja naisia ja sit vielä sitä kossuu."
B: "Tää on ensimmäinen drinkki mikä pitää." "No ollaanhan tässä nyt kännissä, jos kerran ollaa..." "Kossu toimii. Tunnen olevani kuningas ja jos sie kuset miun lattialle mie hirtän siut."
Hypoteesini piti pitkälti paikkansa. Kyllä kossusta kohtalaisen kännin saa. Suolaisen hintansa vuoksi se ei kuitenkaan houkuttele, sillä kossun ja limun hinnalla saa jo rennosti 3 makkista. Kossupullon etuna on sen kätevä koko, mikä tekee siitä varteenotettavan lisän pohjapussiin. Ja ainahan kossu on kuitenkin kossua, miesten juomaa.

Baarista en paljon muista. Ihan normaalia paskanpuhumista enimmäkseen. Arjalaisten kanssa oli kai hiukan jokaviikkoista sanaharkkaa ravintola Feverin huoltoasemalavasteissa. Kouvolan Arto esitti seuraavana maanantaina uusia todisteita, joiden valossa olin viettänyt aikaa myös ravintola Jokelassa. Tuttavuutta oli hierottu nuoruuden innolla n. 40-v naiseen ja rahaakin oli tullut lainattua. Mitä vittua?
Pasi oli horjahtanut Feverin kaiteen yli toisesta kerroksesta kenttään ja joutui teholle. Tajunta palasi vasta seuraavana aamuna, jolloin veressä oli vielä 2.5 promillea. Kallonmurtuma ei ole leikin asia. Varovasti nuoriso!! Ja muistakaa, ettei ole häpeä käyttää kypärää.

La 30.11.2002
Aamutoimiin kuului mm. pizzan hakua ja valokuvausta. Saa nähdä onnistuuko Samulin oksennuskuvat ilman salamavalon välkettä. Viinipullot saatuani peli voi jatkua. Kollegat Eronen ja Ekman ovat myös varhain liikenteessä ja pahamaineinen tutkapari näyttää olevan hyvällä pelituulella. Jonin keskittymistä tosin näyttää häiritsevän lisääntymisvietin sanelema pakko ajatella alapäällä. Asiakaspalvelijat ympäri kaupunkia olivat jo saaneet lounaskutsuja ja McDonaldsin neidiltä Casanova oli kinunnut suoraan ja rehellisesti pillua. Seuraava siirto oli pornofilmin ostaminen alakerran kioskista (Joni jäi pokesta 50 centtiä velkaa kioskin sedälle). Video pahentaa tilannetta entisestään, joten Joni päättää turvautua prostituutioon. Paikallislehden ilmoitusten lisäksi, hän soittaa yksykskasiin ja tiedustelee Joensuun tuherotilannetta. Tapahtuma on kuin 80-luvun kreisikomediasta.
Sitten mennään. Tie vie välietappien kautta teinityttöjen kotihippoihin (kavereiden pikkusiskoja). Menen sisään huolestuneen isoveljen vanavedessä. Häntä oli pelottanut ajatus Simo Erosesta pikkusiskon kanssa saman katon alla. Sisällä havaitsemme Simon makaamassa vessan lattialla. Ympärillä pyörii humalaisia naisenalkuja, joiden selkeä mielihalu olisi explore his manly body. Joku huutaa ovisilmän luonta, "Se on Joni!" "Ei päästetä sitä sisään!", vastaa joku.
Tästä eteenpäin kertomus perustuu pitkälti eri silminnäkijöiden lausuntoihin. Matka jatkuu ravintola Mikkoon ja karaoke nightmare alkaa. Jonia ei saa millään irti mikistä... Satumaa ja sata muuta finnhittiä raiskataan, tapetaan ja syötetään metsän pedoille. Ennen pitkää sekä huumorintaju, että anniskelu loppuvat ja meitä pyydetään poistumaan. Sama tapahtuu La Barressa. Aiemmin illalla Simo heitettiin ulos jopa työpaikan pikkujouluista. Myös kebab ravintola ei halunnut Simoa ja seuralaistaan Jehkiä asiakkaikseen. Ai niin ja listaan pitää lisätä vielä keilahalli, missä sielläkin oli omat ongelmansa. Häiriökäyttäytyjiä? Barren jälkeen Simoa ei muihin juottoloihin päästettykään.
Minut on ylipuhuttu tai huumattu, koska huomaan käveleväni kohti Moritzia. Late, Jenni ja minä astumme valppaina discohelvetin esikartanoonja jostain syystä meidät päästetään sisään. Vapareilla saa poken ohi kai vaikka kontata munasillaan. Saavumme Music Televisionin ihmeelliseen maailmaan ja sappi alkaa kiehua. Moritzin kaltaisissa paikoissa joutuu väkisinkin kohtaamaan lukuisia moraaliseettisiä kysymyksiä. Onko oikein myydä musiikkia, merkkivaatteita, Los Angeles elämäntyyliä ja kallista viinaa idiooteille? Saako musiikkivideoita näyttää alle 25-vuotiaille idiooteille? Onko väärin sanoa idioottia idiootiksi? Ressu Redfordin näköisen kaverin kuulakärki sohii kuvioita otsaani ja vatsaani. Myös Late ja Jenni hankkivat nimmarit (eikä se ees ollu Ressun näköinen). Late puolestaan taisi piirrellä munia ja pilluja Ressun käteen. Join jonkun äijän drinkin, panettelin jotain bleidaria ja yritin muutenkin saada selkääni. Elettiin lätkäurani synkimpiä hetkiä mutta vielä syvemmälle oltiin matkalla. Pois lähdettäessä Jenni ei pääse rappusia omin avuin ylös. Kotimatka on lumisotaa, läskikasoja ja painia. Late informoi aamuyön tapahtumia seuraavasti: Kuunneltiin sama levy (tarpeeksi kovalla) 3 kertaa, ammuin lämäreitä sisällä(esim. patteriin) ja nukkumaan käytiin (sammuttiin) joskus seitsemältä. Spektaakkelin kruunaa Laten retuuttama reilun kokoinen joulukuusi olohuoneen nurkassa. Hauskaa siis oli vaikkei ihan vitusti detaaleja muistakkaan. Päätän häätöä odotellessa kirjoitetun raportin tähän.

-main-
-stuff-